Hoivakoti Villa Koski
Villa Koski
Kotihoitoyritys KoskiHoiva Oy laajensi toimintaansa palveluasumiseen vuonna 2022. Arkea sujuvoittavalla älyteknologialla varusteltu Villa Koski valmistui Nokialle, ja yhteistyötä jatketaan rakentamalla Pirkanmaalle ainakin vielä kolme uutta hirsihoivakotia. “Hirren terveellisyys ja aistiystävällisyys merkitsevät todella paljon meille, asiakkaillemme ja työntekijöillemme. Hirsi on kodinomainen ja merkittävä tunnelman luoja”, KoskiHoivan toimitusjohtaja Maija Halme kertoo.
Villa Koskessa perinteinen hirsi yhdistyy moderneihin älyratkaisuihin, joilla tuetaan asukkaiden turvallista elämää ja helpotetaan arjen toimintoja. “Tavoitteena on ikäihmisten onnellisuus, hyvä elämänlaatu ja merkityksellisyys. Yksikköä hyväksyneet kuntien edustajat ovat sanoneet, että tämä on yksi hienoimpia yksiköitä, jossa he ovat käyneet”, Halme sanoo.
Hirsitilat ovat arvostuksen osoitus myös hoivatyölle ja sen tekijöille. “Hoiva-alalla on henkilöstön saatavuudessa aina ongelmia. Olemme löytäneet hyviä työntekijöitä, ja uskon, että uuden palvelutalokonseptin myötä onnistumme rekrytoinnissa jatkossakin. Toivoisin, että alalla osattaisiin arvostaa enemmän henkilökuntaa siinä, kuinka arvokasta työtä he tekevät. Me haluamme olla työpaikka, jossa henkilökunta viihtyy ja kokee tulleensa kuulluksi”, Halme summaa.
KoskiHoiva haluaa panostaa toiminnassaan asiakaslähtöisyyteen, kotimaisuuteen ja ekologisuuteen. Niinpä Hoivarakentajat oli luonteva valinta rakennuskumppaniksi. “Hoivarakentajat lunasti odotukset sataprosenttisesti. He rakensivat meille juuri sellaisen yksikön kuin lupasivatkin, eivätkä aikataulut pettäneet missään vaiheessa. Odotan innolla, että pääsemme rakentamaan Hoivarakentajien kanssa seuraavaa hoivakotia”, Halme hymyilee.
Vähähiilinen ja aistiystävällinen hirsipalvelukoti
Sijainti Nokia
Energialuokka B
Lämmitysmuoto Maalämpö
Asukaspaikat 30
Kerrosneliöt 1199 m2
Käyttöönottovuosi 2022
“Hoivarakentajat lunasti odotukset sataprosenttisesti. He rakensivat meille juuri sellaisen yksikön kuin lupasivatkin, eivätkä aikataulut pettäneet missään vaiheessa.”
Maija Halme, toimitusjohtaja, KoskiHoiva Oy
“Ekologisuus ja hirsi olivat meille tärkeitä asioita. Yksikköä hyväksyneet kuntien edustajat ovat sanoneet, että tämä on yksi hienoimpia yksiköitä, jossa he ovat käyneet. Odotan innolla, että pääsemme rakentamaan Hoivarakentajien kanssa seuraavaa hoivakotia!”
Maija Halme, toimitusjohtaja, KoskiHoiva Oy
Tutustu vastuulliseen hoivakotirakentamiseen
Hoivakoti, jonka aistiystävälliset ja arkea helpottavat ratkaisut ylläpitävät toimintakykyä ja keventävät hoitotyötä. Lataa vastuullisen hoivakotirakentamisen opas ja lue, miten me rakennamme.
Tutustu vastuulliseen hoivakotirakentamiseen
Hoivakoti, jonka aistiystävälliset ja arkea helpottavat ratkaisut ylläpitävät toimintakykyä ja keventävät hoitotyötä. Lataa vastuullisen hoivakotirakentamisen opas ja lue, miten me rakennamme.