Siirry suoraan sisältöön
Julkinen sektori

Päiväkotirakentaminen kunnalle

hr-brand-metsa-paivakoti-3-vaaka

Päiväkotirakentamisen kokonaispalvelu kunnille

Kasvukeskuksissa tarvitaan jatkuvasti uusia päiväkoteja. Lisäksi vanhaa, tarkoitukseensa sopimatonta päiväkotikantaa täytyy uudistaa. Vaatimukset rakentamisen vastuullisuudesta, vähähiilisyydestä ja energiatehokkuudesta tiukentuvat kunnissa jatkuvasti. 

Autamme ratkaisemaan nämä haasteet kunnan varhaiskasvatuksen toivomalla tavalla. Kuntaan saadaan eri-ikäisten lapsiryhmien tarpeisiin räätälöidyt päiväkotikiinteistöt helposti, nopeasti ja kustannustehokkaasti – joko kunnan omaan tai sopivan varhaiskasvatusyrityksen käyttöön.

  • Saimme juuri sellaisen päiväkodin kuin halusimme. Rakennus täyttää kaikki tarpeet. Tiloja voidaan muunnella kysynnän ja tarpeen mukaan. Pystytään vaihtamaan ryhmien kokoa ja muotoa ilman mittavaa remonttia.

    Petri Katajisto Harjavallan kaupungin tekninen johtaja
  • Vantaan kaupungin kilpailutuksessa panostimme erityisesti laatukriteerien täyttämiseen. Niissä edellytettiin mm. puurakentamista, energiatehokkuutta ja kaupungin tilaohjelman mukaisen päiväkotikonseptin noudattamista. Halusimme ja pystyimme jatkamaan hirsirakentamisen traditiota nykyajan vaatimusten mukaisesti.

    Arkkitehti SAFA Sakari Miettunen Vantaan Koivukylän ja Ruusupuun hirsipäiväkotien suunnittelija

Kolme tapaa hankkia haluttu hirsipäiväkoti

Kunnan varhaiskasvatuksen tärkein tehtävä on edistää lasten kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä ja oppimista yhteistyössä huoltajien kanssa. Me tarjoamme kunnille kolme helppoa ja riskitöntä tapaa järjestää vetovoimaiset varhaiskasvatuspalvelut uusissa hirsirakennuksissa.

Jos kunnan talous on lujilla eikä tarvittavan yksikön rakentaminen ole mahdollista omin varoin, uutta päiväkotia ei tarvitse omistaa. Kunta voi vuokrata uuden hirsikiinteistön pitkäaikaisella vuokrasopimuksella. Näin käytettävissä olevat resurssit voidaan sijoittaa pelkkään toimintaan. 

Kaikkein yksinkertaisinta on hankkia uusi yksikkö ostopalveluna. Se on kunnalle helpoin ratkaisu, koska silloin omia resursseja ei tarvitse sitoa rakentamiseen, kiinteistöjen ylläpitoon eikä henkilöstöön.

Hirsipäiväkoti kokonaisratkaisuna

Vaihtoehto 1
Kerro mitä tarvitaan – me huolehdimme kaikesta

Tämä on kunnalle helpoin ja nopein vaihtoehto. Tarjoamme yhdessä sopivan varhaiskasvatusalan palveluyrityksen kanssa tarpeen ja toiveiden mukaisen kokonaisratkaisun eli uuden Tunnehirsi-päiväkodin varhaiskasvatuspalveluineen halutulla alueella, silloin kun sitä tarvitaan.

Hirsipäiväkoti vuokramallilla

Vaihtoehto 2
Vuokraa yhdessä suunniteltu hirsipäiväkoti kunnan omaan käyttöön

Kun kunta haluaa järjestää varhaiskasvatuspalvelut itse mutta ei sijoittaa varojaan seiniin, rahoitamme ja rakennamme tarpeita vastaavan hirsipäiväkodin. Jos kunnalla ei ole tonttia valmiina, hankimme tontin halutulta alueelta ja vuokraamme valmiin rakennuksen kunnalle pitkällä vuokrasopimuksella. Vuokranantaja huolehtii rakennuksen toimivuudesta ja kunnossapidosta.

koivukylanpaivakoti-vantaa-3-vaaka

Vaihtoehto 3
Rakennuta oma hirsipäiväkoti helposti ja nopeasti

Jos uusi palvelurakennus halutaan hyvinvointialueen omaksi, toteutamme yhdessä suunnitellun hirsirakennuksen hyvinvointialueen rahoittamana kokonaisvastuu-urakkana. Energiatehokas ja vähähiilinen palvelurakennus valmistuu kotimaisesta hirrestä tyypillisesti noin vuodessa, kun käytettävissä on valmiiksi kaavoitettu ja rakentamiseen sopiva tontti.

Vuokramallissa rakennuttaja on vuokralaisena kiinteistössä. Kaikki vastuu rakennuksen sisäilmasta, mahdollisista vesivahingoista ja muista korjauksista on kiinteistön omistajalla.

Jouni Salmi Hoivarakentajien asiakkuusjohtaja

Minne tarvitaan uusi päiväkoti?

Kerro meille kuntasi päiväkotitarpeista. Tarjoamme turvallisen ja vaivattoman ratkaisun – halutessanne ilman investointitarvetta.

Vastuullinen, varma ja helppo kokonaisratkaisu kuntaasi

Aisteille lempeä ja pitkäikäinen Tunnehirsi-päiväkoti heijastelee vastuunsa tuntevan yhteisön arvoja, sillä ne suunnitellaan käyttäjiensä hyvinvointia ajatellen. Kotimaisesta hirrestä rakennetut päiväkodit ovat vähähiilisiä, energiatehokkaita ja haluttuja työpaikkoja. Kunnilla on monta hyvää syytä edistää vetovoimaisten hirsipäiväkotien rakentamista alueellaan.

  • ico_tunnehirsi_sydan_586D51 Hirsirakennus on hyvä ihmisille

    Hirsi sopii erinomaisesti päiväkotirakentamiseen. Raikasta sisäilmaa on helppo hengittää. Stressitasoja laskevaa puuta on hyvä katsoa, haistaa ja koskettaa.

  • ico_sertifikaatti_586d51 Ympäristösertifioitua laatua

    Energiatehokas hirsirakennus soveltuu mainiosti myös kaupunkiympäristöön. Lisäksi se toimii hiilinieluna koko elinkaarensa ajan. Tunnehirsi-rakennus on aina ympäristösertifioitu.

  • ico_tyytyvaisyys_586d51 Vetovoimaiset varhaiskasvatuspalvelut

    Perheille on tärkeää, että lapset saavat viettää päivänsä aistiystävällisessä ympäristössä. Käyttäjien kanssa suunniteltu hirsipäiväkoti on myös työntekijöiden suosikki.

  • ico_yhteistyo_586d51 Käyttäjien kanssa suunniteltu

    Suunnittelemme hirsipäiväkodin ja pihan sisältävän kokonaisuuden yhdessä tulevien käyttäjien kanssa.

  • ico_tunnehirsi_fill_586D51 Viimeistelty kotimainen päiväkoti

    Rakennamme nykyaikaisen Tunnehirsi-rakennuksen yhdessä paikallisten rakennusalan ammattilaisten kanssa – niin kuin rakentaisimme itsellemmekin.

Tutustu Tunnehirsi-päiväkoteihin

Tunnehirsi tarjoaa kaikki luonnollisen hirsirakennuksen edut helppona, varmana ja kilpailukykyisenä kokonaistoimituksena. Aisteille ja ympäristölle lempeä hirsirakennus on haluttu päiväkoti, jota lapsiperheet arvostavat. Laadukkaasta työympäristöstä iloitsevat myös varhaiskasvatuspalveluista vastaavat sekä muut varhaiskasvatusalan ammattilaiset.

tunnehirsi-hirsirakennus

Kysy lisää vaihtoehdoista

Varaa aika puhelin- tai verkkoesittelyyn. Saat tietää lisää Tunnehirsi-ratkaisusta sekä yhteistyöstämme kuntien ja varhaiskasvatusalan palveluyritysten kanssa.

Inspiroidu hirsipäiväkodeista!

Ihastu aistiystävällisiin Tunnehirsi-päiväkoteihin! Tutustu esimerkkeihin, yhdessä suunnitteluun sekä hirsipäiväkotien rakentamiseen ja konseptointiin.

202311_inspiraatiokirja_paivakoti_1920x1080