Hankekehittäjä asiakkaan kasvua mahdollistamassa
Hankekehityspäällikkö Jussi-Pekka Salmi huolehtii siitä, että hoiva- ja päiväkotirakentamisen hankkeet toimivat asiakkaan liiketoiminnassa, käyttäjien arjessa ja kaupunkikuvassa.
Helpoin ja riskittömin tapa saada käyttöönsä uusi Tunnehirsi-hoivakoti, -palvelukoti tai -päiväkoti on vuokramallilla rakentaminen. Silloin kiinteistön käyttäjän ei tarvitse sitoa omaa pääomaa rakentamiseen. Tämä on useimmiten tärkeää kasvuhakuisille sosiaali- ja terveysalan palveluita tai varhaiskasvatuspalveluita tarjoaville yrityksille.
Hoivarakentajat huolehtii rakennuslupaprosessista alkaen kaikesta, tavallisesti myös tontin hankinnasta. Nykyaikainen ja vetovoimainen hirsikiinteistö suunnitellaan yhdessä tilaajan kanssa.
Tämän lisäksi teemme sopimukset vastuullisen kiinteistösijoittajan ja muiden osapuolien kanssa. Vastaamme koko suunnittelu- ja rakentamisprosessista yhdessä tehdyn suunnitelman mukaisesti. Uusi aistiystävällinen ja energiatehokas Tunnehirsi-hoivakoti, -palvelukoti tai -päiväkoti valmistuu sovittuun aikaan, joten toiminta voi alkaa haluttuna päivänä.
Vuokramalliin kuuluu aina monivuotinen vuokrasopimus. Kiinteistössä toimiva yritys maksaa yhdessä suunnitellun yksikön käytöstä vuokraa kiinteistön omistavalle sijoitusyhtiölle.
Toiminnan laajentuessa hoivapalvelu- ja varhaiskasvatusyrityksille on yleensä kannattavinta rakentaa uusia kiinteistöjä vuokramallilla. Silloin rakennusinvestointi ei rasita omaa tasetta ja käyttöön saadaan taloudellisia ja houkuttelevia hirsirakennuksia.
Vastuullisuutta painottavat kiinteistösijoittajat suosivat luonnollisesti vastuullisesti toimivia ja kasvavia vuokralaisia. Tämän vuoksi varmistammekin aina yhdessä uuden kiinteistön taloudellisen yhtälön ennen rakentamista. Yhdessä suunniteltu, kannattavaksi ja vetovoimaiseksi koeponnistettu hirsikiinteistökonsepti on erinomainen perusta kasvulle, sillä se sujuvoittaa seuraavien yksiköiden suunnittelua ja rakentamista.
Kotimaisesta puusta rakennetut ja uusiutuvalla energialla lämmitettävät hirsirakennukset ovat energiatehokkaita ja käyttökustannuksiltaan maltillisia. Ja mikä tärkeintä, aistiystävälliset hirsirakennukset lisäävät kilpailukykyä: ne houkuttelevat sekä työntekijöitä että kiinteistön käyttötarkoituksesta riippuen hoivaa ja asumispalveluita tarvitsevia asukkaita tai lapsiperheitä.
Joskus hoivapalvelu- tai varhaiskasvatusyritykselle voi olla järkevää rakennuttaa tarvittava uusi kiinteistö omalla kustannuksella. Silloin helpoin tapa saada vetovoimainen hirsirakennus käyttöönsä on tehdä KVR-urakkasopimus Hoivarakentajien kanssa.
Varaa aika puhelin- tai verkkoesittelyyn. Saat tietää lisää Tunnehirsi-ratkaisusta ja kokonaisvaltaisesta toimintatavastamme rahoitusvaihtoehtoineen.
Hankekehityspäällikkö Jussi-Pekka Salmi huolehtii siitä, että hoiva- ja päiväkotirakentamisen hankkeet toimivat asiakkaan liiketoiminnassa, käyttäjien arjessa ja kaupunkikuvassa.
Liikunta- ja luontopainotteinen hirsipäiväkoti Norlandia Into valmistui Joensuun Rantakylään elokuussa 2024. A-energialuokan päiväkodissa on panostettu erityisesti turvallisuuteen ja liikuntamahdollisuuksiin.
Vantaalla sijaitseva Ruusupuun päiväkoti on tunnelmaltaan rauhallinen, vaikka lapsia ja henkilökuntaa on paljon. Akustiikka toimii loistavasti, sisäilma on raikas ja kokonaisuus on huolella suunniteltu ja rakennettu.
Seuraa ihmisiä ja luontoa kunnioittavaa hoiva-, palvelu- ja päiväkotirakentamista!
Minne haluat rakentaa Tunnehirsi-päiväkodin tai -hoivakodin? Ota yhteyttä – viemme sinut tutustumaan mihin tahansa kohteeseemme. Siitä yhteisen hyvän kasvattaminen alkaa!
Hyväksy seurantaevästeet nähdäksesi tämän sisällön.