Vähähiiliset ja aistiystävälliset rakennukset nousevat tilaelementteinä tai paikan päällä rakentaen

Rakentamismuotoina käytämme sekä valmiita tilaelementtejä että paikallaan rakentamista. Sopiva tuotantapa valitaan aina kohteidemme tarpeiden mukaan. Rakennusmateriaali on kuitenkin tuotantotavasta riippumatta sama; ensisijaisena runkomateriaalina käytämme aistiystävällistä ja rakenneturvallista hirttä. Oli rakennustapa kumpi tahansa, on kohde valmistuessaan vähähiilinen ja aistiystävällinen.

Tilaelementtirakentaminen

Nimensä mukaisesti tilaelementit ovat siirtovalmiita, kokonaisia tiloja, jotka ovat rakennettu kuivissa tehdasolosuhteissa. Rakennustyömaalle saapuvien tilaelementtien valmiusaste on korkea: pinnat ovat paikallaan ja kalusteet kiinnitetty valmiiksi. Kun vesi- ja viemäriliitännät on lisätty ja saumakohdat viimeistelty, tila on käyttövalmis!

Valmiin tilaelementin matka suunnittelupöydältä työmaalle on melko pitkä, sillä tilaelementit vaativat tarkan suunnittelutyön ennen niiden valmistukseen ryhtymistä. Rakentaminen tapahtuu kuitenkin nopeasti, sillä työvaiheita voidaan tehdä limittäin – talon runko ja sisäviimeistelytyöt etenevät hallissa yhtä aikaa maanrakennus- ja perustustöiden kanssa. Sen lisäksi, että tilaelementtirakentaminen on kosteudenhallinnan kannalta erittäin turvallinen rakennustapa, on lyhyeksi jäävä työmaavaihe lempeä ympäristön asukkaille.

Valmiissa kohteessa on lähes mahdotonta havaita eroa tilaelementteinä tai paikallaan toteutetun rakennuksen välillä. Molempien tuotantotapojen lopputuloksena on kaunis, aistiystävällinen ja vähähiilinen hirsirakennus.

Paikallaan rakentaminen

Paikallaan rakentaminen käy jouhevasti mittatarkkojen, painumattomien hirsien avulla. Hirret ladotaan nopeasti valmiiksi tehtyjen perustusten päälle työmaalla, joten rakennuksen runko saadaan lyhyessä ajassa säältä suojaan. Valmiiden, tehdastyönä valmistettujen ja mittatarkkojen hirsien etuna on mittatarkkuuden säilyminen millilleen oikeana, mikä nopeuttaa rakentamisvaihetta.

Koska rakentaminen tapahtuu paikan päällä, kulkevat suunnitteluprosessi ja muutosmahdollisuudet joustavasti mukana vielä työmaallakin. Yksittäisissä, uniikeissa kohteissa paikallaan rakentaminen on yleensä tilaelementtituotantoa edullisempi ja tilojen suunnittelun kannalta joustavampi vaihtoehto. Paikallaan rakentaminen tarkoittaa myös töitä paikallisille resursseille, sillä kohteissa hyödynnetään enemmän paikallista työvoimaa.

Paikallaan rakentamisen ja tilaelementtirakentamisen yhdistäminen

Paikallaan rakentaminen ja tilaelementtirakentaminen eivät ole toisiaan pois sulkevia vaihtoehtoja. Räätälöimme parhaan mahdollisen tuotantotavan kohteen ja asiakkaamme tarpeiden mukaan – prosessien yhdistäminen on myös mahdollista. Esimerkiksi päiväkoteja ja kouluja on noussut toimestamme yhtä aikaa valmiita tilaelementtejä hyödyntäen ja rakennuksen muita osia paikallaan rakentaen. Näin osa tiloista on saatu otettua nopeammin käyttöön sekä koulu- ja päiväkotiarki alkamaan tarvittaessa nopeastikin. Tuotantotapojen yhdistäminen mahdollistaa myös tulevaisuudessa tilatarpeiden muutoksiin reagoimisen, kun osa rakennuksesta toteutetaan siirtokelpoisena.

{

”Mitä enemmän kuuntelemme käyttäjiä myös palvelurakentamisessa, sitä enemmän rakennamme massiivipuusta. Hirsisistä rakennuksista kantautuu pelkästään hyvää tietoa, kun tutkitaan viihtyisyyttä ja mitataan ihmisten verenpainetta, hyvää mieltä ja muuta. Pientalo- ja vapaa-ajan rakentamisesta nähdään, että kun käyttäjät saavat valita, mistä rakennetaan, puu tulee valituksi.”

Markku Karjalainen, puurakentamisen ja puuarkkitehtuurin dosentti, Tampereen Teknillinen yliopisto

{

”Rakentamisessa on aika siirtää katse ilmastohyötyihin ja uusiutuvaa energiaa tuottaviin ratkaisuihin. Valmis hirsirakennus toimii koko käyttöaikansa hiilivarastona. Elinkaarensa päätteeksi hirret voidaan jatkojalostaa uusiksi puutuotteiksi ja biopolttoaineeksi tai käyttää suoraan energiantuotannossa.”

Markus Saarelainen, projektimyyntipäällikkö, Honkarakenne Oyj

Kysy lisää tuotantotavoista

Kalle Kemppainen, liiketoimintajohtaja

kalle.kemppainen@hoivarakentajat.fi
0400 305 115

Mauri Heinonen, toimialajohtaja, tilaelementit

mauri.heinonen@hoivarakentajat.fi
0400 767 107