
Humanan lastensuojelun palvelukodeissa kasvulle luodaan turvalliset puitteet
Humanan uudet lastensuojeluyksiköt perustuvat räätälöityyn kiinteistökonseptiin: aistiystävällisissä hirsirakennuksissa viihtyvät sekä lapset että työntekijät.
Lämpöinen hirsiseinä käden alla. Valoa suurista ikkunoista, iloa ja naurua. Korville lempeä äänimaailma. Hyvää hoivaa ja levollista unta puhtaissa puurakennuksissa, joissa ilma on raikasta. Stressitöntä arkea työntekijöille, asukkaille, lapsille ja vanhuksille.
Humanan uudet lastensuojeluyksiköt perustuvat räätälöityyn kiinteistökonseptiin: aistiystävällisissä hirsirakennuksissa viihtyvät sekä lapset että työntekijät.
Harjavallan uuteen hirsipäiväkotiin tehtiin muunneltavat tilat. “Tiloja voidaan muunnella kysynnän ja tarpeen mukaan.”
Villa Sipriina -palvelukodin rakentaminen kotimaisesta hirrestä on ylittänyt kaikkien odotukset. Vuorovaikutus ja tiivis yhteistyö näkyvät lopputuloksessa.
Kodinomaisissa palveluyksiköissä viihtyisyys ja toimivuus ovat ykkösasioita, ja kotoisa tunnelma saa jatkua aina pihapiiriin asti.
Pyrimme vähentämään hiilidioksidipäästöjä ja ehkäisemään kunnan rakennusten sisäilmaongelmia. Hirsirakennus on tutkitusti parempi sisäilman laadultaan.
Kotokaaren yrittäjillä Tiina Ylikoskella ja Tiina Hiltusella oli unelma yhteisestä, itse suunnitellusta hoivakodista, jossa olisi hyvä asua ja tehdä työtä.