Siirry suoraan sisältöön
Kumppanikokemukset

Ilmastoystävällinen hirsipäiväkoti oli sekä laadukkain että edullisin

Harjavallan uuteen hirsipäiväkotiin tehtiin muunneltavat tilat. “Tiloja voidaan muunnella kysynnän ja tarpeen mukaan.”

2 min lukuaika
Ilmastoystävällinen hirsipäiväkoti oli sekä laadukkain että edullisin

Harjavallan kaupunki laittoi etusijalle toimivat tilat, hyvän sisäilman ja ekologisuuden

Harjavalta uudistaa päiväkotikantaansa ekologisuus ja käyttäjälähtöisyys edellä. Elokuussa 2021 valmistuneen Vinnarin päiväkodin tilat on suunniteltu niin, että niitä voidaan muunnella lasten lukumäärän ja iän mukaan. Hoivarakentajat rakensi nykypäivän vaatimuksia vastaavan hirsipäiväkodin, jonka suunnittelussa ja rakentamisessa on painotettu pedagogisesti toimivia tiloja ja terveellistä sisäilmaa.

Rakennusmateriaaliksi haluttiin hirsi, koska kaupunki pyrkii pienentämään hiilijalanjälkeä, rakennuttamaan sisäilmaltaan terveitä tiloja ja panostamaan viihtyisyyteen. Hoivarakentajat rakensi Vinnarin päiväkodin kokonaisvastuu-urakkana. Hoivarakentajat sai tarjouskilpailussa ainoana yrityksenä täydet pisteet. Ehdotus oli sekä edullisin että ylivoimaisesti laadukkain. “Tilojen toimivuus ja laatu oli myös painopisteinä valintakriteereissä. Tätä kautta pystyttiin saamaan juuri sellainen päiväkoti kuin ollaan haluttu”, kertoo Harjavallan kaupungin tekninen johtaja Petri Katajisto.

Hoivarakentajat toteuttaa päiväkotirakentamisessa käyttäjälähtöistä pedagogista suunnittelua. “Sen painoarvo oli viidennes kokonaispisteistä, eli kyllä se on merkittävässä roolissa”, Katajisto toteaa. Neuvotteluissa on otettu huomioon päiväkotihenkilöstön toiveet, ja henkilöstö on ollut tyytyväinen rakennuttajapuolen parannusehdotuksiin. “Rakennus täyttää kaikki tarpeet”, Katajisto kiittelee.

Ilmastoystävällinen hirsipäiväkoti

Vanhan tilalle uusi ja muunneltava päiväkoti

Harjavallassa päätettiin sulkea vanhat päiväkodit sitä mukaa, kun lapsimäärä vähenee, ja rakentaa tilalle uutta. “Uuden päiväkodin rakentaminen, siinä on monia etuja. Pystytään tekemään uusista nykypäivän vaatimusten mukaisia helpommin kuin vanhasta”, Petri Katajisto toteaa.

Muunneltava päiväkoti sopeutuu käyttäjien määrän mukaan. “Tiloja voidaan muunnella kysynnän ja tarpeen mukaan. Pystytään vaihtamaan ryhmien kokoa ja muotoa ilman mittavaa remonttia.”

Edellinen päiväkoti, Hoivarakentajien rakentama Joenrannan päiväkoti, valmistui vuonna 2015. Sen läheisyyteen nousi uusi Vinnarin päiväkoti, jonne siirtyvät myös kahden muun päiväkodin lapset. Vinnarin päiväkotiin tulee kuusi ryhmää: kaksi 0–3-vuotiaiden ryhmää, kaksi yli 3-vuotiaiden ryhmää ja vuoropäivähoidossa oleville lapsille kaksi ryhmää.

Harjavallassa ollaan tyytyväisiä päiväkotiprojektin etenemiseen ja yhteistyöhön. Tekninen johtaja Petri Katajisto luottaa Hoivarakentajien ja Honkarakenteen ammattitaitoon. “Iso huoli jäi pois, kun on tuttu toimija ja yhteistyö on ennenkin ollut hyvää. Joenrannan päiväkodin homma meni tosi hienosti, ja käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä.”

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ota yhteyttä

Siitä yhteisen hyvän kasvattaminen alkaa!