Turvallinen asuinympäristö lapsille ja nuorille

Vastuullinen ja viihtyisä sijaiskoti hirrestä

Sijaishuoltoyksikkö on koti. Se voi olla pysyvä tai väliaikainen, mutta kummassakin tapauksessa sen asukkaina on erityistä tukea ja rakkautta tarvitsevia lapsia ja nuoria. Sijaishuoltoyksikössä tärkeintä eivät ole seinät, vaan seinien sisällä tapahtuva kohtaaminen ja välittäminen. Seinilläkin on silti merkitystä. Tutkimusten mukaan hirsirakennuksessa ihmisen stressitaso laskee ja mieli rauhoittuu. Lasten ja nuorten kasvua ja hyvinvointia voidaan tukea turvallisilla, terveellisillä, viihtyisillä ja aistiystävällisillä hirsitiloilla, joissa ihmisen on hyvä olla.  

Terveellinen ja aistiystävällinen rakennus

Valitse rakennukset, joita ei tarvitse hetken päästä purkaa. Kotimainen, hengittävä hirsi ja moderni teknologia takaavat puhtaan sisäilman ja terveet tilat vuosikymmeniksi.

Motivoituneet ja hyvinvoivat työntekijät

Työntekijät, joiden oma jaksaminen on kunnossa, pystyvät tukemaan, kohtaamaan ja kannustamaan. Toimiviin ja terveisiin hirsitiloihin on helppo houkutella haluttuja lastensuojelun ammattilaisia pitkiin, pysyviin työsuhteisiin lasten ja nuorten rinnalla kulkijoiksi.

Ilmastoystävällistä rakentamista

Hirsirakennus on hiilipankki. Olemme tehneet pitkäjänteistä kehitystyötä kohti vähähiilistä rakentamista. Kanssamme voit minimoida rakennuksen ilmastovaikutukset luonnollisimmalla mahdollisella tavalla, rakentamalla hirrestä.

Miksi hirsinen sijaiskoti?

 “Mitä enemmän kuuntelemme käyttäjiä myös palvelurakentamisessa, sitä enemmän tulemme rakentamaan massiivipuusta. Näistä hirsisistä rakennuksista kantautuu pelkästään hyvää tietoa, kun tutkitaan viihtyisyyttä ja mitataan ihmisten verenpainetta, hyvää mieltä ja muuta. Pientalo- ja vapaa-ajan rakentamisesta nähdään, että silloin kun käyttäjät saavat valita, mistä materiaalista rakennetaan, puu tulee valituksi.”

Markku Karjalainen, puurakentamisen ja puuarkkitehtuurin dosentti, Tampereen yliopisto

Humana rakentaa hirrestä lapsille ja nuorille

”Nostamme lastensuojeluyksiköt uudelle tasolle. Tilan merkitystä kuntoutumisen ja työolosuhteiden kannalta ei ole aiemmin riittävästi huomioitu. Lastensuojeluyksiköt toimivat usein tiloissa, joita ei ole suunniteltu niitä varten. Lasten ja työntekijöiden on sopeuduttava tilaan, vaikka asian pitäisi olla päinvastoin.

Tämän aiomme yhdessä Hoivarakentajien kanssa muuttaa. Kyse ei ole pelkästä pohjaratkaisusta vaan myös materiaaleista. Hirsi ja sen aisti- ja ympäristöystävällisyys ovat merkittävä askel meille kaikille.”

Kimmo Huhtimo, lastensuojelupalveluiden johtaja, Humana

Tule keskustelemaan

Viemme sinut mielellämme tutustumaan hirsikohteisiimme. Saat aistia hirren rauhoittavan tunnelman, tuntea puun lämpöisen kosketuksen ja hengittää hirsirakennuksen raikasta, puhdasta ilmaa. Voimme sopia myös tapaamisen jonkun pitkäaikaisen asiakkaamme kanssa, jolloin saat itse kysyä kokemuksia sekä yhteistyöstä kanssamme että arjen toiminnasta ja elämästä rakentamissamme tiloissa.

{

”Tiloilla on iso vaikutus siihen, millaiseksi koemme olomme. On merkityksellistä, miten ja millaisessa ympäristössä kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret saavat asua.”

Kimmo Huhtimo, lastensuojelupalveluiden johtaja, Humana

Kysy lisää mahdollisuuksista

Hoivarakentajat Kemppainen Tarmo

Tarmo Kemppainen

etunimi.sukunimi@hoivarakentajat.fi
044 556 9935

Jouni Salmi

etunimi.sukunimi@hoivarakentajat.fi
040 523 5111

Mikko Vainioranta

etunimi.sukunimi@hoivarakentajat.fi
 040 701 5325

Tutustu vastuulliseen hoivarakentamiseen

Hoivakoti, jonka aistiystävälliset ja arkea helpottavat ratkaisut ylläpitävät toimintakykyä ja keventävät hoitotyötä. Lataa vastuullisen hoivarakentamisen opas ja lue, miten me rakennamme.