Siirry suoraan sisältöön
Artikkelit

Liiketoimintajohtaja on hoivarakentamisen joukkuepelaaja

Hoivarakentajien Kalle Kemppainen nauttii porukalla pelaamisesta niin perhe-elämässä ja vapaa-ajalla kuin töissäkin.

2 min lukuaika
Kalle Kemppainen – Hoivarakentajat

Liiketoimintajohtaja Kalle Kemppainen tuli Hoivarakentajiin vuonna 2012. Tuolloin hoivarakentajia oli kolme ja Kalle yrityksen ensimmäinen rakennusalan koulutuksen käynyt. 

– Alkuun rakensimme 1–2 hoivakotia vuodessa. Aluksi ajattelimme pärjäävämme pienellä porukalla, mutta asiakkaat tykkäsivät tekemisestämme ja tilasivat aina vain lisää. Siksi organisaatiomme kasvoi aika nopeasti ja toiminta ammattimaistui. 

Nykyisessä roolissaan Kalle Kemppainen huolehtii resursseista ja kohtuullisesta työkuormasta. 

– Pitkän historian ja monipuolisten tehtävien myötä olen aika syvällä organisaatiossamme ja toiminnassamme. Mutta onneksi olemme saaneet niin hyviä tekijöitä, että minun ei tarvitse projektien yksityiskohtiin juuri puuttua. Tehtäväni on ennemmin tukea ja auttaa taustalta projektinjohdon ammattilaisiamme onnistumaan. 

Kasvu vaatii kehittämistä

Yksi kasvun mukanaan tuoma kehityskulku on ollut Hoivarakentajien oma projektimalli. 

– Mallin tavoitteena on varmistaa sama hyvä asiakaskokemus riippumatta siitä, kuka projektia vetää. Se vaatii vakiintuneita tekemisen tapoja, mutta toisaalta mallin pitää antaa myös riitttävästi tilaa ja vapautta tehdä omalla tavalla. Olemme poimineet projektimalliimme matkan varrella tunnistettuja hyviä käytänteitä ja kehitämme niitä jatkuvasti lisää. Käytössämme on ISO 9001 -standardin mukainen toiminnanohjausjärjestelmä.

Varhaiskasvatus- ja hoivapalveluasiakkaille tämä merkitsee Kemppaisen mukaan erityisesti kuuntelua ja toiveiden huomioon ottamista. 

– Tarkasta korvastamme olemme saaneet kiitosta. Kuuntelemme, mutta ohjaamme toteutusta kuitenkin lujasti omalla ammattitaidollamme. 

Sijoittaja-asiakas puolestaan voi luottaa hankkeen valmistumiseen aikataulussa ja budjetissa. 

– Emme harrasta lypsytekniikkaa esimerkiksi lisätöissä, yleensä ne ovat pieniä, asiakkaan halumia asioita. Valmis kohteemme on sijoittajalle turvallinen ja laadukkaasti rakennettu, eikä siellä ole peikkoja odottamassa takuuajan päättymistä. Toki meidänkin kohteissamme on pieniä takuuaikaisia korjaustarpeita, mutta vastaamme niistä suoraselkäisesti. 

Kun hanke luovutetaan aikataulussa, asiakas on tyytyväinen ja budjetti on pitänyt, on koko Hoivarakentajien tiimin työ onnistunut. 

Viesti kasvuhakuiselle yritykselle

Kalle Kemppaisen suhde hirteen on – kenties rakennusinsinööritaustasta johtuen – varsin tekninen. 

– Se on vastuullinen, yksiaineinen materiaali. Hirrellä on erinomainen kyky tasata kosteutta ja sisäilma pysyy kuivina pakkaskausinakin miellyttävänä. Ja jos hirsi pääsee pinnastaan hetkellisesti kastumaan rakentamisen aikana, kuivuu se nopeasti kun lämmitys saadaan päälle tai sää kuivuu.

Entä mikä on kokeneen hoivarakentajan viesti kasvuhakuiselle hoiva-alan yritykselle?

–  Hoiva-alan yrityksillä ei välttämättä ole hankekehitykseen tarvittavaa kokemusta ja organisaatiota. Etsi siis kasvullesi hyvä kumppani. Ja tässä sinulla olisi sellainen, Kalle nauraa. 

Haluatko kasvaa kanssamme?

Aloita hyvän rakentaminen ottamalla meihin yhteyttä!

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Hirsihurahtanut numeroniilo

Hirsihurahtanut numeroniilo

Niilo Rantalaa ovat aina kiinnostaneet kiinteistöinvestointien numeroihin liittyvät lainalaisuudet, mutta nopeita lottovoittoja hän ei tunnusta hakevansa.

Ota yhteyttä

Siitä yhteisen hyvän kasvattaminen alkaa!