Siirry suoraan sisältöön
Tutustu tiimiin

Lauri Rantanen

Henkilo-Lauri-Rantanen-1920x1000px

Lauri on Hoivarakentajien positiivinen ja asioihin perehtyvä rahoitusjohtaja – rahoitusmallien ja kiinteistökauppojen asiantuntija. Työkaverit kuvailevat häntä laajasti ja ratkaisukeskeisesti ajattelevaksi rahoitusinnovaattoriksi, joka on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut ja luova tekijä omalla alallaan. ”Nuori lahjakkuus”, tiivistää yksi kollega ensimmäisen mielikuvansa Laurista.

Lauri tunnetaan tavastaan viedä asioita eteenpäin niin, että kaikki pysyvät matkassa mukana. Hän pitää hienovaraisesti huolen, että asiat tulevat tehdyiksi. 

Lauri osaa vaatia muilta tarvittavia toimia silkkihansikkain. Se ei tunnu vaatimiselta tai komentamiselta – varmistaa vain, että asiat valmistuvat ajallaan.”

Kollegat arvostavat Lauria tiimipelaajana, jolla on hieno kyky huomioida ihmiset yritysten takana. Rahoituksen ja kiinteistökauppojen maailmassa luvut ja sopimukset ovat usein pääosassa, mutta Lauri ei unohda, että niiden takana ovat aina ihmiset. Samalla hänen otteensa rauhoittaa myös muita. ”Hän luo ympärilleen positiivisella tavalla huoletonta luottamusta tulevaisuuteen.”

Ota yhteyttä

 Siitä yhteisen hyvän kasvattaminen alkaa!