Siirry suoraan sisältöön
Kumppanikokemukset

Unelma hirsisestä hoivakodista

Kotokaaren yrittäjillä Tiina Ylikoskella ja Tiina Hiltusella oli unelma yhteisestä, itse suunnitellusta hoivakodista, jossa olisi hyvä asua ja tehdä työtä.

4 min lukuaika
Hoivarakentajat - Kotokaari hoivakoti
Kotokaaren yrittäjät Tiina Ylikoski ja Tiina Hiltunen ovat lämminhenkisiä lähihoitajia, joille hoitotyö on sydämen kutsumus. Lapsuuden ystävyksillä oli unelma yhteisestä, itse suunnitellusta hoivakodista, jossa olisi hyvä asua ja tehdä työtä.

Hoivatoiminta aloitettiin Karvian kunnan vanhoissa tiloissa alkuvuonna 2018. Saman tien alettiin suunnitella parempia tiloja, joissa työnteko olisi sujuvaa ja asukkaiden arki viihtyisää. Isommissa tiloissa myös asiakasmäärää voisi kasvattaa kymmenestä suuremmaksi. “Osastoilla on pitkät jonot vakipaikoille. Meillä on ollut alusta asti kova luotto tähän. Asiakkaiden saaminen ei mietityttänyt kertaakaan.”

Unelmat törmäsivät rahoitukseen. “Oli visio, että tehdään ihan ikioma rakennus. Mutta ei sellaista rahamäärää löytynyt mistään.” Kaikki mahdollinen yritettiin, pankit, ELY-keskus ja Finnvera. “Raha-asioitamme hoitava Päivi teki todella monta työtuntia laskelmien kanssa. Mutta nämä paikalliset pankit eivät uskoneet tähän koko ideaan. Ei meillä ollut vielä mitään näyttöä yrittäjinä.” Lopulta tuoreet yrittäjät päätyivät siihen, ettei seiniä ole ehkä kuitenkaan pakko omistaa. “Silloin aloimme selvittää tätä vuokramallia.”

Kotokaari-Hoivarakentajat-980x653

Palvelu yli muiden – ja ihana hirsi

Käännekohta oli tutustuminen Hoivarakentajien tiloihin vuonna 2018. “He halusivat esitellä meille hirsipäiväkodin. Heti kun astuimme ovesta sisään siihen päiväkotiin, sen huomasi. Kyllä se ilma on ihan erilainen hengittää.”

“Kävimme keskusteluja muidenkin kanssa, mutta Hoivarakentajien kanssa oli yhteydenpito niin helppoa, että aina palauduimme heihin. Heillä on käytännön työn kokemus ja osaaminen tästä hoiva-alasta, mitä ei ole kaikilla muilla yrityksillä, jotka osaavat rakentaa. Heiltä sai neuvoa kaikkeen muuhunkin, rahoitusasioissakin. Ei meillä ollut itsellä resursseja tähän rakennusprojektiin.”

Ylikoski ja Hiltunen arvostavat erityisesti sitä, että Hoivarakentajat paneutui projektiin tosissaan, auttoi neuvotteluissa kunnan suuntaan ja osoitti lämminhenkisellä suhtautumisellaan, että ymmärsi koko ajan hoivayrittäjien tarpeet. “He herättävät luottamusta meidän kaltaisessamme tavallisessa ihmisessä”, yrittäjät kertovat. Valinnan ratkaisi silti tuote. “Hirsi. Se päiväkoti sykähdytti niin paljon, että se jäi mieleen.”

Siisti työmaa, joka valmistui etuajassa

Rakennus suunniteltiin alusta asti yhdessä. “Tiinan kuulakärkipiirroksista Hoivarakentajat teki piirustukset, joita me sitten muokkasimme. Oikeastaan kaikki, mitä halusimme, me saimme.” Työn edistymistä ja joustavuutta kehuu myös Kotokaaren hallituksen jäsen Mikko Hiltunen. “Perustukset, rungot ja sisäseinät syntyivät jouhevasti. Sisustusvaiheessa rakentajat vielä varmistelivat, käykö tämmöinen”, Mikko kertoo.

”Rakennusvaiheessa Hoivarakentajien projektipäällikkö Tuomas Nieminen hoiti kyllä hommansa tosi hienosti. Toimitusjohtajamme Jarkko Rajala on tarkka mies, hän kävi tontilla melkein joka päivä ja kehui koko ajan, että siisti työmaa.” Ylikoski ja Hiltunen keskittyivät itse pyörittämään hoivatoimintaa eivätkä tontille juuri ehtineet. Muisto muutoksista kuitenkin hymyilyttää. “Aika nopeasti Tuomas oppi meidän sisustusmaun. Vessanpöntön kansista hän joskus soitti, että kun tänne on tulossa harmaat… Säikähdimme, että pitää olla valkoiset. Tuomas sanoi, että niin ajattelinkin, siksi soitin.”

Lopputulokseen Kotokaaren väki on vähintäänkin tyytyväinen. Rakennus valmistui viikon etuajassa ja on herättänyt jo laajaa ihastusta. “Onhan se saanut valtavia kehuja jo rakennusvaiheessa kyläläisiltä. Kun tullaan Karvialle vaikka Parkanosta päin, se on sellainen maamerkki siinä.”

Kotokaari - Hoivarakentajat

Muistisairas vanhuskin huomaa eron

“En oikein uskonut siihen, että hirsi vaikuttaa sisäilman laatuun – mutta kun menimme sinne päiväkotiin, sitten kyllä uskoin”, Tiina Hiltunen tunnustaa. “Muistisairas asukaskin huomaa sen eron. Kun täällä on niin siistiä, ja täällä on niin hyvä hengittää.”

Yrittäjät heltyvät kuvaillessaan uusiin tiloihin muuttoa. “Asukkaat olivat niin onnellisia! Nukkuivat yönsä, liikkuivat päivät ja virkistyivät ihan hirveästi. Yhdeksänkymppisetkin piristyivät! Vanhoissa ja ahtaissa tiloissa, missä ennen olimme, kyllähän se väsynyttä oli se meininki, synkkää ja pientä ja pimeää.” Lähihoitajat kuvailevat, etteivät yövuoroissakaan enää kellot soi. “He nukkuvat oikeasti siellä!”

Toimivissa tiloissa työntekijöiden arki rullaa paremmin. ”Kaikki aamu- ja iltatoimet ovat yhtäkkiä valmiit, kaikki asiakkaat ovat jo täällä pöydän ääressä syömässä! Ei mene aikaa siihen, kuinka rollaattori tai pyörätuoli asetellaan ahtaisiin tiloihin. Kaikilla on oma wc, kaikkien tavarat ovat omassa huoneessa, ei tarvitse haeskella mitään. Uskomme, että vanhat työntekijät ovat nyt tosi ylpeitä työpaikastaan, osaavat arvostaa toimivia tiloja,” Ylikoski ja Hiltunen sanovat ja lisäävät nauraen työntekijöiden kertoneen, että yövuorossa tulee nyt ihan huomaamatta neljä kilometriä askeleita.

Uusi, hirsinen Kotokaari on myös yrittäjille ylpeyden ja kiitollisuuden aihe. “Me halusimme tehdä hyvän hoitopaikan, missä mummojen ja pappojen on hyvä olla. Epäilijätkin ovat jo nähneet, miten hyvin toimintamme on lähtenyt käyntiin. Tämä rakennus on täyttynyt tosi nopeasti. Mehän olemme saaneet vain sellaista viestiä, että kaikki haluavat Kotokaareen!”

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ota yhteyttä

Siitä yhteisen hyvän kasvattaminen alkaa!