Tuleva syksy kääntää katseet jälleen kohti koulutietä, jossa tapahtumarikkaat päivät pitävät sisällään monenlaista aktiviteettia: Monimutkaisten matemaattisten ongelmien ratkomista, hyppäämistä tarinankerronnan pyörteisiin ja vauhdikasta menoa liikuntatunnilla. Monipuolinen ja jatkuva oppiminen edellyttää keskittymistä ja nopeaa kykyä omaksua uutta. Ihan joka päivä. Otetaan tässä vaiheessa askel taaksepäin ja palataan omiin kouluaikoihin. Muistellaan synkkiä betoniseiniä ja luokkahuoneen tunkkaista ilmaa, johon haettiin helpotusta päästämällä syyspäivän sateinen tuulahdus ikkunasta sisään. Pisteleviä silmiä, kivistävää päätä, jatkuvaa tukkoisuutta. Kuulostaako tutulta? Varmasti. Kuinka hyvin pystyit keskittymään oppimiseen? Niinpä niin.
“Hirsikoulu on terve ja rauhoittava oppimisympäristö, jossa jokainen voi keskittyä oppimaan uutta.”
Sisäilmaongelmat ovat edelleen arkipäivää monissa kouluissa. Jatkuva altistuminen ilman epäpuhtauksille tekee päivistä haastavia sekä oppilaille että henkilökunnalle. Flunssakierre vaivaa, ja ajatukset tuntuvat sumeilta. Tarve terveellisille tiloille on kasvattanut hirren suosiota koulujen rakennusmateriaalina. Hirsikoulu on terve ja rauhoittava oppimisympäristö, jossa jokainen viihtyy ja voi keskittyä oppimaan uutta.
Ammattitaidolla rakennetussa hirsirakennuksessa on hyvä olla ja helppo hengittää. Lämmön talteenotolla ja hyvällä ilmanvaihdolla varustettu moderni hirsirakennus on miellyttävä, terveellinen ja ympäristöä säästävä vaihtoehto, jossa sisäilma on ja pysyy hyvänä. Hirsi on varma ja turvallinen yksiaineinen ulkoseinärakenne, joka kestää Suomen vaihtelevia sääoloja ilman yllätyksiä. Kun meillä on hyvät materiaalit, ja osaaminen tehdä kokonaisvastuu-urakka ammattitaitoisesti alusta loppuun, on sen lopputulos kestävä, miellyttävä, pitkäikäinen, taloudellinen ja ekologinen. Hyvän sisäilman merkitys on huomattu Espoon Pilke tiedepäiväkoti Sirussa. Toisesta päiväkodista hirsiseen Siruun siirtynyt varajohtaja Mira Vaalavuo kertoo tuntevansa laadukkaan sisäilman vaikutukset päivittäisessä työssään. “Onhan täällä todella hyvä ja raikas sisäilma, että kyllä se vaikuttaa omaankin työhyvinvointiin”, hän toteaa. Rakennuksen hyvään ilmanlaatuun on kiinnittänyt huomiota myös erään Sirussa päiväkotiaan käyvän lapsen vanhempi. “Olen huomannut sisälle tullessa, ettei siellä ole tunkkaisuutta”, hän kertoo. Sirussa on tehokas koneellinen ilmanvaihto, joka yhdistettynä puhtaaseen, hengittävään puuhun pitää pitää haitalliset epäpuhtaudet loitolla ja suojelee rakennuksen käyttäjiä terveysongelmilta. Raikas, puuntuoksuinen ilma pitää mielen kirkkaana oppimistuokioiden aikana ja mahdollistaa iloisen energiset leikit välitunneilla.
Hirsinen koulu on nappivalinta, kun oppimisympäristön toivotaan tukevan oppilaiden terveyttä ja keskittymistä oppimiseen. Raikasta ilmaa hengittäessä katse kulkeutuu korkeisiin, jylhiin hirsiseiniin, jotka huokuvat seesteistä tunnelmaa. Mira Vaalavuo uskoo hirsiympäristön rauhoittavan sekä lapsia että aikuisia. “Uskon, että hirsi vaikuttaa lapsiin ihan niin kuin meihin aikuisiinkin. Täällä on rauhoittavan lämmin tunnelma”, hän kuvailee. Hirsirakennuksen rauhoittavuus on monen tekijän summa. Hyvä ilmanlaatu, hirren pehmeys ja massiivipuun kodikkuus luovat ympäristön, jossa koululaiset voivat vapautua häiritsevistä tekijöistä ja keskittyä oppimiseen ihan kaikessa rauhassa.
“Raikasta ilmaa hengittäessä katse kulkeutuu korkeisiin, jylhiin hirsiseiniin, jotka huokuvat seesteistä tunnelmaa. Hirsiympäristö rauhoittaa sekä lapsia että aikuisia.”
Vaikka koulunsa aloittavia lapsia on yhä vähemmän, nousee kuntiin jatkuvasti koulurakennuksia. Uusi koulu on kunnalle menolippu pois vanhan rakennuksen haasteista – kosteusvaurioista, huonolaatuisesta sisäilmasta ja sen aiheuttamista terveyshaitoista. Vuosien vieriessä samat ongelmat kuitenkin toistuvat myös uudessa koulussa, ja kierre on valmis. On jo aika unohtaa homeiset ja tunkkaiset rakennukset ja ottaa askel kohti vastuullisempaa koulurakentamista! Oppilaat ansaitsevat terveellisen ja turvallisen koulun, jossa he voivat kulkea opintietään virkeinä ja iloisina. Mitäpä jos lapsemme voisivat jo ensi syksynä oppia uutta raikkaassa ja puhtaassa hirsikoulussa, joka turvaa heidän terveyttään ja hyvinvointiaan läpi kouluvuosien?