Artikkelit

Hoivarakentajat ja Honkarakenne kehittivät palvelumallin hirsikoulujen rakentamiseen

Kirjoittanut Hoivarakentajat | Nov 20, 2019 1:02:20 PM

Hoivarakentajat ja Honkarakenne ovat solmineet aiesopimuksen muunneltavien, hirsirakenteisten oppimisympäristöjen toteuttamisesta palvelumallilla, joka mahdollistaa tilan käyttäjien toimintakulttuurin muutoksen valmentamisen fyysisten koulutilojen uudistamisen ohella.

Suomalaiset rakennusalan yritykset Hoivarakentajat Oy ja Honkarakenne Oyj ovat kehittäneet yhdessä Oppikylä-oppimisympäristökonseptia ja solmineet aiesopimuksen muuntojoustavien ja aistiystävällisten koulu- ja oppimistilaratkaisujen toteuttamisesta. Mukana on lisäksi laaja-alainen verkosto pedagogiikan ja oppimisympäristöjen ammattilaisia.

– Tavoitteenamme on kasvattaa hirsirakenteisten koulu- ja oppimisympäristöjen määrää seuraavien viiden vuoden aikana kolmen rakennuksen vuosivauhdilla, sanoo Hoivarakentajien toimitusjohtaja Tarmo Kemppainen.

Tavoite on mahdollinen, sillä Hoivarakentajien teettämän selvityksen mukaan Suomen kunnissa on tarvetta uusille oppimisympäristöille ja terveellisille koulu- ja opetustiloille. Noin puolet kyselyyn vastanneista kuntapäättäjistä arvioi kunnan hankkivan uusia koulu- tai opetustiloja seuraavan kolmen vuoden aikana. Selvityksen mukaan opetustilojen hankinnoissa korostuu seuraavaksi pedagoginen näkökulma.

–  Terveellisen ja vähähiilisen puurakentamisen kysyntä on kasvussa. Olemme toteuttaneet jo toistakymmentä hirsipäiväkotia Hoivarakentajien kanssa. Olemme innolla mukana rakentamassa laadukkaita ja ekologisesti kestäviä hirsikouluja, joissa nuorten on hyvä kasvaa ja kehittyä, sanoo projektipäällikkö Markus Saarelainen Honkarakenne Oyj:stä.

– Koulutilojen haasteet, kuten sisäilmaongelmat, avoimien oppimisympäristöjen kipukohdat ja niukkeneva kuntatalous ovat olleet esillä viime vuosina. Uskomme että näitä ongelmia on mahdollista taklata yhdessä. Hyvällä rakentamisella, kestävillä ja aistiystävällisillä materiaaleilla sekä toimintakulttuurin muutosta avittamalla on mahdollista rakentaa terveellisiä, turvallisia ja uudistuvia oppimistapoja tukevia tiloja kaikissa Suomen kunnissa – ei vain vauraalla pääkaupunkiseudulla, Tarmo Kemppainen sanoo.

Yhteistyössä kehitetty palvelutuote, Oppikylä, on muuntuva monitoimirakennus, jossa tilojen käyttö huomioidaan koko elinkaaren muuntojoustavuuden näkökulmasta.

– Kunta saa monikäyttöisen ja yhteisöllisyyttä tukevan koko kylän olohuoneen, kun tila muuntuu koulusta seniorikeskukseksi tai kaikenikäisten harrastustilaksi. Hyödynnämme julkisesta palvelurakentamisesta ja varhaiskasvatuksesta saamaamme vahvaa kokemusta ja tuomme opit myös koulumaailmaan, Tarmo Kemppainen sanoo.

Hoivarakentajat Oy on erikoistunut aistiystävällisten hirsipäiväkotien ja oppimisympäristöjen sekä erityisryhmille suunnattujen hoivakotien ja asumispalveluyksiköiden ammattimaiseen kokonaisvastuurakentamiseen Suomessa. Hoivarakentajien laadukkaan työn tuloksesta nautitaan jo lähes sadassa terveen sisäilman hoiva- ja varhaiskasvatustilassa eri puolilla Suomea.

Honkarakenne Oyj valmistaa Honka®-tuotemerkillään laadukkaita, terveellisiä ja ekologisia omakotitaloja, vapaa-ajan asuntoja ja julkisia rakennuksia suomalaisesta massiivipuusta. Yhtiö on toimittanut 85 000 rakennusta yli 50 maahan. Talopaketit valmistetaan Suomessa, yhtiön oma tehdas sijaitsee Karstulassa. Vuonna 2018 Honkarakenne-konsernin liikevaihto oli 48,9 miljoonaa euroa, josta viennin osuus oli 37%.

Oppikylä on terveellinen, turvallinen ja kustannustehokas kouluratkaisu muuntuviin tilatarpeisiin. Aistiystävällinen, hirsirakenteinen oppimisympäristö palvelee paitsi kouluna myös korkean käyttöasteen harrastus- ja tapahtumatilana. Palvelumalliin kuuluva pedagoginen muutosvalmennus auttaa oppilaita ja opettajia uudistamaan toimintakulttuuriaan samanaikaisesti uudistuvan toimintaympäristön kanssa. Oppikylä-palvelusta vastaa Hoivarakentajat Oy pääyhteistyökumppaninaan maailman johtava hirsirakenteisten puutalojen valmistaja Honkarakenne Oyj. Lisäksi mukana on laaja-alainen verkosto pedagogiikan ja oppimisympäristöjen ammattilaisia.