Pilke Tiedepäiväkoti Planeetta

Pilke Tiedepäiväkoti Planeetta valmistui vuonna 2019 Hoivarakentajien ja Pilkkeen yhteistyönä. Päiväkoti sijaitsee uudella asuinalueella Hämeenlinnan Asemarannassa, ja tuore rakennus houkuttaa seudun lapsiperheitä. “Hämeenlinnassa on ollut haastetta sisäilman kanssa, ja moni perhe on suoraan sanonut, että haluaa lapsensa päiväkotiimme hyvän sisäilman takia”, Lautanen kuvaa.

Monipuolinen leikkialue houkuttelee lapset tutkimaan ja oivaltamaan. Päiväkodinjohtaja Jonna Lautanen on huomannut, että uusissa tiloissa viihtyvät lasten lisäksi myös aikuiset. Etenkin iso, korkea ruokasali on herättänyt ihastusta. “Ensireaktio on, että vau”, Lautanen kuvailee. “Mitä olen muissa päiväkodeissa vieraillut, meidän päiväkotimme on kruununtähti!”

Päiväkodin arki sujuu, kun tilat on suunniteltu lasten tarpeet huomioiden. Lautanen arvostaa esimerkiksi sitä, että WC-tilat löytyvät ryhmätilojen yhteydestä. “Lasten toiminnan kannalta on hyvä, että ei tarvitse juosta edestakaisin käytävillä tai eteisessä. Olemme kaksikerroksinen talo, eli on mahdoton ajatus, että vessat olisivat vaikkapa alhaalla”, Lautanen painottaa.

Sijainti Hämeenlinna
Käyttötarkoitus
Päiväkoti
Runko
Betoni- / puuelementtirunkoinen
Energialuokka Energialuokka A
Ilmanvuotoluku 1,2
Lämmitysmuoto Kaukolämpö, aurinkopaneelit 15 kW
Rakennustapa Elementti / paikalla rakennettu
Päiväkotipaikat 112 lapsipaikkaa
Kerrosneliöt 1101 m2

{

“Mitä olen muissa päiväkodeissa vieraillut, meidän päiväkotimme on kruununtähti!”

Jonna Lautanen,
Pilke Tiedepäiväkoti Planeetta, päiväkodin johtaja

{

“Moni perhe on suoraan sanonut suoraan, että haluaa lapsensa päiväkotiimme hyvän sisäilman takia.”

Jonna Lautanen,
Pilke Tiedepäiväkoti Planeetta, päiväkodin johtaja

Tutustu vastuulliseen päiväkotirakentamiseen

Päiväkoti, jossa on raikkaat, hyvin äänieristetyt tilat leikille ja levolle. Lataa vastuullisen päiväkotirakentamisen opas ja lue, miten me rakennamme.

Tutustu vastuulliseen päiväkotirakentamiseen

Päiväkoti, jossa on raikkaat, hyvin äänieristetyt tilat leikille ja levolle. Lataa vastuullisen päiväkotirakentamisen opas ja lue, miten me rakennamme.