Lapsille parasta arkea

Turvallinen ja terveellinen oppimisympäristö

Hoivarakentajien Oppikylä on täysin uudenlainen tapa toteuttaa päiväkoti ja koulu. Hirsirunkoinen, aistiystävällinen varhaiskasvatus- tai kouluympäristö suunnitellaan yhdessä henkilökunnan kanssa yksikön erityistarpeet huomioiden. Muuttuva tulevaisuus on jo mukana muuntojoustavissa, pedagogisesti suunnitelluissa ratkaisuissa. Työviihtyvyys lisääntyy ja lasten arki on innostavaa ja turvallista.

Hirsi hellii aisteja

Hirsirakennuksessa mieli lepää, stressitaso laskee ja ilma on raikasta hengittää. Moderni taloteknologia huolehtii rakennuksen säilymisestä terveellisenä ja turvallisena seuraavallekin sukupolvelle.

Toimivat puitteet motivoivat

Lasten hyvinvoinnin turvaa motivoitunut henkilöstö. Toimivassa, raikkaassa ja valoisassa hirsirakennuksessa, jonka tiloja voi jakaa, avata ja muunnella tarpeen mukaan, työ on innostavaa joka päivä.

Kestävä tulevaisuus

Hirsirunkoinen Oppikylä on alueensa hiilipankki ja jo siksi ekoteko. Oppikylän tilaratkaisut suunnitellaan kestämään aikaa ja muuntumaan tulevaisuuden tarpeisiin, jos lapsimäärä kunnassa muuttuu.

”Asiantuntijalle tuottaa hyvän mielen, kun opettajat kokevat tulevansa osalliseksi tähän prosessiin. Käyttäjälähtöinen suunnittelu ei ole sitä, että kuunnellaan, mitä arkkitehti on suunnitellut, vaan osallistetaan oikeasti.”

Marko Kuuskorpi, koulusuunnittelun tutkija ja rehtori

Pedagoginen suunnittelu

“Tällä tavalla tulee kaiken kaikkiaan paremmin mietitty lopputulos. Tässä on kestävän tulevaisuuden näkökulma, pystytään jo etukäteen huomioimaan laskevat oppilasennusteet. Käyttäjän näkökulmasta saadaan haluttavat tilat, tilaajan näkökulmasta taas tehokkaammat, neliöitä säästävät ja tulevaisuusorientoituneemmat tilat. Jos on tarpeeksi ajoissa liikkeellä, kustannuksissa voi säästää ihan huomattavasti, ja saa paljon paremman rakennuksen kuin osasi edes kuvitella.”

Julianna Nevari, sisustusarkkitehti ja oppimisympäristöasiantuntija 

Oulun Oppikylä on kodikas hirsikoulu

Oulun kristillinen peruskoulu ja Päiväkoti Verso ovat aloittaneet syksyn 2021 mahtavissa puitteissa uudessa Oppikylä-hirsikoulussa. Lapset ovat ottaneet uudet tilat haltuunsa innokkaasti ja uteliaasti.

“Alkuun oppilaat ihmettelivät, mihin linnaan ollaan tultu. Olen huomannut, että uusien tilojen toimintojen omaksuminen ja niiden opettaminen kavereille on lisännyt oppilaiden itseluottamusta.”

Mirja Salminen, kakkosluokan tiimiopettaja

“Olemme saaneet enemmän kuin osasimme projektiin lähtiessämme kuvitellakaan.”

Petri Ojala, apulaisrehtori

Oulun Oppikylä on kodikas hirsikoulu

Oulun kristillinen peruskoulu ja Päiväkoti Verso ovat aloittaneet syksyn 2021 mahtavissa puitteissa uudessa Oppikylä-hirsikoulussa. Lapset ovat ottaneet uudet tilat haltuunsa innokkaasti ja uteliaasti.

“Alkuun oppilaat ihmettelivät, mihin linnaan ollaan tultu. Olen huomannut, että uusien tilojen toimintojen omaksuminen ja niiden opettaminen kavereille on lisännyt oppilaiden itseluottamusta.”

Mirja Salminen, kakkosluokan tiimiopettaja

“Olemme saaneet enemmän kuin osasimme projektiin lähtiessämme kuvitellakaan.”

Petri Ojala, apulaisrehtori

Kauniaisten hirsipäiväkodissa viihdytään

“Kyllä sen huomaa, että on hirsitalo. Olen ollut erilaisissa päiväkotirakennuksissa aikaisemmin, ja ero on aika iso esimerkiksi pehmeässä akustiikassa ja lämmön tasaisuudessa. Nykyään aika paljon puhutaan ilmanlaadusta. Meille on varmasti tullut enemmän hakemuksia päteviltä työntekijöiltäkin siksi, että on uusi rakennus ja upeat tilat.”

Mariangela Bizzo, päiväkodinjohtaja, Pilke ICEC Kauniainen

{
“Tänä päivänä jokainen kouluhanke lähtee omista lähtökohdistaan. Tilojen avoimuus, muunneltavuus, rajaaminen, kaikki on kiinni toimintakulttuurista, jota lähdetään toteuttamaan. Voin suunnitella vaikka kuinka modernin koulun, mutta jos käyttäjät eivät ole olleet mukana kertomassa, mitä haluavat koululta, hieno rakennus on vain tyhjä kuori.”

Tero Weman, pääsuunnittelija, Arkkitehtipalvelu Oy

{

“Tässä oli esimerkillinen lähtötilanne, että pyrittiin luomaan jotain aivan uutta. On hienoa nähdä, miten Honkarakenne ja Hoivarakentajat kantavat huolta työhyvinvoinnista ja suomalaisen rakennuskulttuurin vaalimisesta ja kehittämisestä. Huikeaa on myös huomata se kiinnostus, joka Suomessa on hirsisiin oppimisympäristöihin.”

Mikko Lumme, rehtori ja oppimisympäristövalmentaja

Kysy lisää Oppikylästä

Jouni Salmi, Asiakkuusjohtaja
Hoiva- ja palvelukodit, päiväkodit ja koulut

jouni.salmi@hoivarakentajat.fi
040 523 5111

Ota yhteyttä

Kiinnostuitko Oppikylästä? Ota yhteyttä, soitamme sinulle. Sovitaan tapaaminen vaikka johonkin rakentamaamme hirsipäiväkotiin ja jutellaan suunnitelmistanne.

Ota yhteyttä

Kiinnostuitko Oppikylästä? Ota yhteyttä, soitamme sinulle. Sovitaan tapaaminen vaikka johonkin rakentamaamme hirsipäiväkotiin ja jutellaan suunnitelmistanne.