Oppaana vastuulliseen rakentamiseen

Palataan yhdessä suomalaisen rakentamisen juurille.

Hoivarakentajat on Suomen suurin julkinen hirsirakentaja ja vastuullisen rakentamisen edelläkävijä. Käyttämämme Honkarakenteen puhdas, terve hirsi tulee suomalaisista metsistä, joihin jokaisen kaadetun rungon tilalle istutetaan uusi taimi. Kanssamme voit edesauttaa ilmastotavoitteita ja rakentaa hiilineutraalisti, sillä hirsirakennus on luonnostaan hiilipankki. Tärkein vastuumme on kuitenkin rakennuksen käyttäjien terveys ja hyvinvointi. Siksi kaikki rakennuksemme ovat aistiystävällisiä, pitkäikäisesti terveitä ja käyttäjien arjen tarpeita varten suunniteltuja. 

Vastuullisen päiväkotirakentamisen opas

Päiväkodin työntekijän motivaatio muodostuu samoista palikoista kuin lapsen viihtyvyys. Raikkaat, viihtyisät tilat leikille ja levolle, ruokailulle ja rauhoittumiselle. Päiväkodin hengitysilma, akustiikka ja stressittömyys sekä henkilökunnan motivaatio ja työviihtyvyys vaikuttavat siihen, millaisiksi lapsuuden tärkeimmät vuodet muodostuvat.

Vastuullisen koulurakentamisen opas

Kun puhutaan kouluympäristöistä ja niiden haasteista, on tärkeää muistaa, että koulujen tilat ja toimintatavat ovat ihmisten rakentamia. Hengittävä ja luonnollinen hirsi laskee koulun käyttäjien stressitasoa. Pedagogisesti yhdessä suunnitellut tilat ohjaavat opetuskulttuuria yhteisölliseen, vuorovaikutteiseen ja välittävään suuntaan.

Vastuullisen hoivarakentamisen opas

Hoivakodissa rakkaamme viettävät elämänsä viimeiset vuodet. Hoivakoti on koti kaikille, jotka tarvitsevat arkeensa erityistä ohjausta ja tukea. Hoiva-alalle omistautuneet kulkevat rakennuksen käytäviä ja hengittävät sen ilmaa vuosien ajan. Aistiystävällinen ympäristö auttaa jaksamaan päivän työn ja rauhoittaa yöt levolle.

Rakenna vastuullisesti kotimaisesta hirrestä

Kotimaiseen rakentamiseen kaivataan arvokeskustelua. On vielä liikaa lyhytnäköistä rakentamista. Entä jos tärkeintä olisivatkin terveellisyys, pitkäikäisyys, kotimaisuus, luontoarvot ja tulevat sukupolvet? Lue, mitä kauemmas katsova suunnittelu ja rehti kokonaisvastuurakentaminen meistä tarkoittavat.