Kumppanikokemukset

Pikkukaupungille vetovoimatekijä hirsirakentamisesta

Kirjoittanut Hoivarakentajat | May 19, 2021 12:32:05 PM

Pyrimme vähentämään hiilidioksidipäästöjä. Vielä merkittävämpi tekijä on se, että monella kunnalla on sisäilmaongelmia. Hirsirakennus on tutkitusti parempi sisäilmanlaadultaan.

Petri Katajisto, Harjavallan tekninen johtaja

Toiveena tulevaisuuteen katsovat oppimistilat

Moni Suomen kunta etsii lähivuosina ratkaisua, kuinka toimia vanhenevien koulu- ja päiväkotikiinteistöjen kanssa. Mittavillakaan peruskorjauksilla ei välttämättä pystytä vastaamaan nykypäivän vaatimuksiin toimivista oppimisympäristöistä tai ottamaan huomioon kunnan tulevaisuuden tarpeita väestörakenteen muuttuessa.

Harjavallan kaupunki päätti rakennuttaa kahden vanhan päiväkodin tilalle modernin, pedagogisesti suunnitellun hirsipäiväkodin. Tulevaisuutta ajatellen päiväkodin tiloista haluttiin muunneltavat. “Tiloja voidaan muunnella kysynnän ja tarpeen mukaan. Pystytään vaihtamaan ryhmien kokoa ja muotoa ilman mittavaa remonttia”, kaupungin tekninen johtaja Petri Katajisto perustelee.

Kaupungin vastuu ulottuu lapsiin, henkilökuntaan ja ympäristöön asti. Harjavalta edellytti päiväkodilta nykyaikaista ja pedagogisesti toimivaa arkkitehtuuria. Lisäksi suunnittelussa tuli huomioida vuorohoitona järjestettävän varhaiskasvatuksen asettamat vaatimukset sekä lasten ja aikuisten viihtyvyys.

Rakennusmateriaaliksi haluttiin ehdottomasti hirsi, jonka edut ovat kiistattomat: “Pyrimme vähentämään hiilidioksidipäästöjä. Puu pienentää hiilijalanjälkeä käytön aikanakin. Toinen, ehkä vielä merkittävämpi tekijä on se, että aika monella kunnalla on sisäilmaongelmia, ja tutkitusti hirsirakennus on hengittävä ja parempi sisäilmanlaadultaan. Ja onhan hirsirakennus tyylikäs”, Katajisto toteaa.

Tarjouskilpailun tulos yllätti

Harjavallan kaupunki kilpailutti päiväkodin kokonaisvastuu-urakkana, joka oli pikkukaupungille järkevin ja helpoin ratkaisu. Kilpailun voitti Hoivarakentajien ja Honkarakenteen ehdotus, joka sai ainoana täydet sata pistettä kilpailutuksessa. Tulokset hämmästyttivät: voittajaehdotus oli paitsi laadukkain myös edullisin.

Oppikylä-konseptin mukainen hirsipäiväkoti ottaa huomioon tilojen todelliset käyttäjät. Suunnittelussa on kuunneltu päiväkotihenkilöstön toiveita, ja henkilökunta on ottanut hyvin vastaan suunnittelijoiden ehdotukset. “Rakennus täyttää kaikki tarpeet”, Katajisto kiittelee. Remonteista ei terveellisessä ja muunneltavassa rakennuksessa tarvitse huolehtia tulevinakaan vuosina.

Vastuullinen rakentaminen on vetovoimatekijä

Harjavallan kaupunki on vastuullisen julkisen rakentamisen edelläkävijä panostaessaan käyttäjälähtöisiin, muunneltaviin ja ekologisiin varhaiskasvatustiloihin. Hoivarakentajat on rakentanut Harjavallan edellisen Joenrannan päiväkodin vuonna 2015. Uusi hirsinen Vinnarin päiväkoti valmistuu elokuussa 2021, ja se tulee olemaan vahva vetovoimatekijä sekä lapsiperheille että varhaiskasvatuksen työntekijöille.

Rakentaminen heijastelee aina kunnan arvoja. Vastuullinen hirsirakentaminen on järkevää kuntatalouden kannalta, mutta sillä on myös merkittävä vaikutus imagoon ja vetovoimaan. Puurakentaminen kirjataan osaksi yhä useamman kaupungin ilmastostrategiaa, mutta Harjavallassa on haluttu näyttää esimerkkiä siitä, että järkevät suunnitelmat näkyvät myös käytännössä kaupungin tekemissä ratkaisuissa.