Artikkelit

Ruusupuun suuressa päiväkodissa iloitaan toimivuudesta ja tunnelmasta

Kirjoittanut Hoivarakentajat | May 6, 2025 6:38:07 AM

Vantaan Kivistössä sijaitseva 12-ryhmäinen Ruusupuun päiväkoti toimii koostaan huolimatta erinomaisesti. Päiväkodin johtaja Sari Viira kertoo kokemuksistaan uudessa hirsipäiväkodissa, kun toiminnan aloittamisesta on kulunut noin vuosi.

Kaksikerroksinen, kahdesta hirsinopasta koostuva Ruusupuun päiväkoti on tunnelmaltaan rauhallinen, vaikka lapsia ja henkilökuntaa on paljon. Sisäänkäyntejä on useita, joten läpikulkutarvetta ei ole. Erinomaiseen akustiikkaan vaikuttavat myös hirsiseinät, akustiikkalevyt sekä muut materiaalivalinnat.

Huolella suunniteltu hyvän arjen päiväkoti

Sari Viira kiittelee sekä Vantaan kaupunkia puurakentamiseen panostamisesta että Hoivarakentajia ja arkkitehti Sakari Miettusta päiväkotinsa erinomaisesta suunnittelusta ja viimeistelystä.

– Arvostamme toimivuutta ja luonnollisen puun myötä syntyvää rauhallista tunnelmaa. Akustiikka toimii loistavasti ja sisäilman laatu on raikas kesäkuumallakin. Materiaalit ovat kauniita ja miellyttäviä. Kaikki on ihanasti suunniteltua ja kivasti viimeisteltyä, Sari kehuu.



Huomattavan suuri, metsikköön rajautuva piha on jaettu kahteen osaan, joten sekä pienemmille että isommilla lapsille on runsaasti turvallista tilaa ja paljon leikkivälineitä. Lähiluontoon on helppo lähteä tutustumis- ja havaintoretkille.

Yhteistyö rakentajan kanssa sujuu loistavasti 

Ruusupuun päiväkodin johto sai kattavan käytönopastuksen hyvissä ajoin ennen toiminnan alkamista vuoden 2024 alussa. Uudessa päiväkodissa aloittavalle henkilökunnalle järjestettiin lisäksi toinen perehdytys, mikä oli Sari Viiran mukaan järkevä ratkaisu. 



– Korjattavaa on ollut aikaisempaan kokemukseeni verrattuna todella vähän. 1-vuotistarkastuksen lista oli erinomaisen lyhyt, ja muutenkin kaikki muutokset mitä vuoden aikana on tarvittu, ovat olleet luonteeltaan lähinnä hienosäätöä. Hoivarakentajat paneutuu asioihin aina huolella, vastaa kysymyksiin nopeasti ja tulee tarvittaessa paikalle, Sari kertoo. 

Kestävät, kauniit ja toimivat rakennukset hyvin suunniteltuine piha-alueineen luovat ympäristön, jossa sekä lapset että päiväkodin aikuiset viihtyvät. Ruusupuun päiväkoti on toinen Hoivarakentajien Vantaan kaupungille rakentama hirsipäiväkoti. Seuraava valmistuu Vantaan Korsossa sijaitsevaan Matarin kaupunginosaan kesällä 2026.

Ruusupuun päiväkodin sivut >